EGS
1 TuoteEGS (s. 1974, Helsinki) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija. Lähes 30 vuoden ajan hänen teoksiaan on voinut nähdä kaupunkitilassa ympäri maailmaa. 1980-luvun loppupuolella uransa aloittanut taiteilija on tutkinut matkoillaan graffitia taidemuotona: sen historiaa, tyylejä ja traditioita. Häntä pidetään yhtenä maailman verkostoituneimmista graffititaiteilijoista.
EGS liittää kaikkiin töihinsä kolme nimikirjaintaan muokaten niitä uusiksi muodoiksi ja järjestelmiksi, aina tunnistamattomuuteen saakka. Viime vuosina hän on pyrkinyt häivyttämään perinteisesti vahvaa rajaa katutaiteen ja galleriataiteen välillä. Teokset ovat siirtyneet tunneleiden, junien ja hylättyjen rakennusten seinistä myös gallerioihin ja museoihin eri puolilla maailmaa.
EGSin teoksia on ollut ryhmä- tai yksityisnäyttelyissä gallerioissa muun muassa Lontoossa, New Yorkissa, Barcelonassa, Amsterdamissa, Kööpenhaminassa, Baselissa, Sydneyssä, Tukholmassa, Pietarissa, Los Angelesissa ja Tiranassa. EGSin teoksia on Suomen merkittävimmissä nykytaidekokoelmissa sekä lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä yksityiskokoelmissa.