Koskela Matti  Entrée
Koskela Matti  Entrée

Koskela Matti Entrée

1 760,00 €
2 200,00 €
Alennus päättyy

Sekatekniikka v. 1988, 70x107.

Professori, kuvataiteilija Matti Koskela kuoli 86-vuotiaana 3. heinäkuuta 2020.

Koskela tunnettiin ennen kaikkea graafikkona ja kuvanveistäjänä. Koskelan käsistä on syntynyt myös maalauksia ja lasitaidetta. Hänen töitään on lukuisissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla.  Hän jatkoi taiteen tekemistä ja näyttelytoimintaa vielä 80-vuotisjuhliensakin jälkeen.

Koskela sai professorin arvonimen vuonna 1992.

Koskela oli monipuolinen taiteilija ja aktiivinen järjestötyössä. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä, joissa vaikutti laajasti Lahden ja koko Suomen taide-elämään. Matti Koskela toimi muun muassa Lahden Taiteilijaseurassa ja Suomen Taidegraafikoiden liitossa puheenjohtajana.

Matti Koskela muutti Kajaanista Lahteen 1960-luvun lopussa. Koskela asui erikoisessa ateljékodissa, joka rakennettiin hänen toiveidensa mukaan elementeistä. Koskela itse kuvaili kotiaan Rubikin kuutioksi.

Graafikko Antti Salokannel on tuntenut Matti Koskelan pitkään, siitä lähtien kun tämä perheineen muutti Lahteen.

Salokanteleen mielestä Koskelan rakentama Domino-talo kuvaa taiteilijakollegaa hyvin.

– Hän oli konstruktivisti ja toteutti taiteilijuuttaan siinä rakennuksessa, jonka loi. Matti oli myös uranuurtaja kineettisen veistotaiteen tuomisessa Suomeen.

Matti Koskelan julkisista veistoksista Lahdessa Salokanteleen mielestä edustavimpiin kuuluu muun muassa kaupunginjohtaja Teemu Hiltusen muistoveistos Paragrafi Aleksanterinkadun varressa, Kansantalon edessä.